Varrasmäen tila

Annikki Mäkinen:

Varrasmäen vaiheita 

Suur-Jämsän historian mukaa Muuratjärvenkylän alueelle perustettiin 1700 luvulla Varrasmäki-niminen torppa, joka sijaitsi kruununmaalla. Uudistilaksi Varrasmäki perustettiin ensikerran 1830 joka lakkasi samana vuotena. 1841 jälleen Varrasmäki perustettiin uudistilaksi, jonka omistajat olivat Juho Aleksanterinpoika ja puoliso Liisa Erkintytär, heidän hallinnassaan tila oli 1851 saakka

1851 tilalle muutti lampuoti Kaari Emmanuel Cajander ja ensimmäinen vaimo Vilhelmiina Erkintytär ja myöhemmin toinen puoliso Anna Leena Mikontytär. Siitä historia ei kerro kuinka kauan he Varrasmäkeä asustivat.

 1800-luvun puolivälissä kruunu otti verorästeistä tiloja omistukseensa. Samaan aikaan muodostui
 kruununtorppia, jossa sai viljellä, laiduntaa ja ottaa polttopuita. Aitoja vuokralaiset lupasivat
 rakentaa kivistä,  ettei  puita kulu.  Torppareita syytettiin kulojen  irti  päästämisestä,  näin
 muodostettiin metsänvahtia kruununtorppiin, jotka olivat parhaita sen lisäksi he saivat 12-13
 hopearahaa vuotuispalkkaa.

 Korpilahden kruunun torppareita näytti jatkuvasti uhkaavan häätö 1864 tietää sanomalehti. Valtiopäiville asetettiin komissio tutkimaan torppareiden olosuhteita 1867. Jämsän tuomiokunnassa  edustaja Joonas Vitikkala jätti anomuksen uudistilojen perustamisesta.

Isojaon jälkeen uudistila Varrasmäki oli olemassa vielä 1860. Varrasmäen kohtalosta sen jälkeen ei löydy tietoja, mutta jossain vaiheessa oli muuttunut omistajaksi osakeyhtiö Strömfors Bruk Aktiebolag.

Tilan mailla oli ilmeisesti ns. savutupia, joiden raunioita on ollut Lähteelän pellon reunassa,
Mehtälänmäessä, Kotalahden takana ja Riihimäellä, jota puoltaa väestörekisterin mukaan syntyneet ja kuolleet, jotka eivät ole kuuluneet Varrasmäen torppaan.

1900-luvun alkupuolella Varrasperällä on asunut samaa sukua, mitä nykyinenkin asukaspohja on.
1880 syntynyt Abiton Mäkinen ja hänen vaimonsa Olga (s. l 870 o.s. Salonen) muuttivat
Varrasmäkeen 1902 Tikkalan kylän Nokkalasta, joka sijaitsi ilmeisesti Viljasjärven maalla. Siitä ei
ole tietoa mistä he sinne ovat tulleet ja kuinka kauan he ovat siellä asuneet. Lapsia heillä oli Varrasmäkeen vuokralaiseksi tullessa Otto s. 1888, Toivo s. 1890, Hjalmar s. 1892, Armas s. 1894. Iina s. 1896, Vihtori s. 1898, Onni s. 1901. Varrasmäessä syntyivät lapset Iida 1905, Rauha 1906, Lauri 1909 ja Anna 1913.

Elantonsa he hankkivat metsätöistä, maanviljelystä, kalastuksesta ja metsästyksestä. Abiton tunnettiin myös sen ajan eläinlääkärin taidoista. Kesällä hän keräsi erilaisia kasveja, kuivatti niitä ja valmisti niistä lääkkeitä. Tätä taitoaan hän ei opettanut lapsilleen, vai eikö jälkikasvu ollut enää kiinnostunut tämän muotoisesta toiminnasta.

Abitonin kerrotaan olleen ns. karski mies, hän kulki myös teurastamassa eläimiä. Kerrotaan, että häntä oli pyydetty naapuriin teurastamaan sikaa, hän oli ilmestynyt aamulla viiden aikaan oven taakse ja kolistellut, kun talossa vallitsi vielä hiljaisuus ja ökässyt, että meinataankos täällä nukkua koko päivä.

Abiton vasemmalla, Vihtori toinen oikealla 1920 luvun alusta Varrasmäen seinustalla. 

Kerrotaan Varrasmäen sen ajan nuorisosta ( pojista), kuinka seitsemän salskeaa veljestä naapurin poikien täydentämänä lähtivät kylille ilonpitoon, välillä kait tuli hulinatkin. Pikku hiljaa lapset avioituivat ja lähtivät pesästä ulos.

1928 vanha mies Abiton poikiensa avustuksella alkoi ostaa Varrasmäkeä omakseen ja niin
kauppakirjat tehtiin Bruk Aktiebolagin kanssa 25 helmikuuta 1928. Hinnan 80 000 markkaa hän
maksoi kaupantekohetkellä. Kauan ei Abitonin nimissä Varrasmäki ollut, kun kauppoja alettiin
hieroa poikien Vihtorin ja Onnin kanssa. Äitinsä Olgan halusta Vihtorista tuli isäntä varsinaisesti 16
syyskuuta 1931. Tästä jäi jäynää veljesten välille koko elämän ajaksi. Onni sitten osti
rintamamiestilan Parkkolasta Laikkolammin, raivasi ja rakensi itselleen kodin.

Varrasmäen pihasta 1950-luvun vaihteesta. Vihtori edessä vasemmalla. 

Nuorin veljeksistä Lauri oli myös sopinut Vihtorin kanssa talonpaikasta. Raivasi ja teki pellon, joka sijaitsee Kotavuorentien haarassa, nimeltä Uusipelto. Mutta toisin kävi, talon rakentaminen jäi, hän tapasi elämänsä naisen Jyväskylässä, Suonenjoelta kotoisin olevan Tildan. Niin he rakensivat kotinsa Jyväskylän Myllyjärvelle.

Pojista Toivo avioitui Kivelän ainoan tyttären Bertan kanssa. He perustivat perheen ja kodin Parkkolaan Höllilän. Kerrotaan Kivelän Olgan sanoneen, että kyllä Varrasmäin pojat vaimoja sais, jos hänellä olis enempi tyttäriä. Vihtori avioitui joulukuussa 1930 Uuraisilta olevan Helmi Pitkämäin kanssa, hän oli Otto veljen vaimon siskopuoli.

Taloon jäivät vielä Abiton ja Olga syytingille ja myös nuorin sisko Anna, kunnes hän avioitui Frans Niemisen kanssa.

Vihtorin 70 vuotispäiviltä veljes sarjan kanssa. 

Niinpä Varrasmäissä muuttui talon tyyli. Lapsia syntyi seitsemän. Tarvittiin apulaisia lasten hoidossa, myös miesten töihin, sillä vasta neljäs lapsista oli poika.. Naapurin tytöt olivat lasten-hoitajia mm. Kuuselan tyttäriä, Salmelan Elli ym. Miestentöissä apuna oli mm. Kuuselan Mikko, hän oli myös sota-aikana naisten tukena, Kantalan Valde oli kuulemma pitkään ym.

Varrasmäin alatupa oli asutettuna ajoittain metsätyömiehillä, he kun olivat hakkuilla valtion mailla.
Myös nuoret parit elämänsä alkutaipaletta mm. Salmelan Aaro ja Elli, sekä Niemisen Väinö ja Aino.

Vihtori Mäkisen otettua isännän hanskat käteensä, hän muutti talon tyyliä. Pelloissa alettiin viljellä
eläinten rehuksi heinää ja ruokailukertoja vähennettiin kahteen kertaan päivässä, johon vanha mies
Abiton oli virkkanut: kohta ne alkavat syödä heiniä. Koska siihen aikaan ei vielä heinänviljely ollut
pelloilla, vaan niityillä ja pientareilla, viljaa etenkin ruista oli pelloissa.

Tarkkana miehenä tunnettu Vihtori aloitti myös remontin asuinrakennuksessa, hän lyhensi rakennusta tuvan puoleisesta päädystä kaksi metriä, ettei puuta mene niin paljon lämmitykseen. Syytinkiläisten asunnoksi oli nimetty kulmakamari. Vihtori -pappa hoiteli ystävyyssuhteita naapureiden kanssa sekä nuoruuden ystäviensä että sukunsa kanssa. Eräänkin kerran he olivat istuneet Kivelän Oton kanssa maailmaa parantamassa
lämmittävien kupposten tunnelmissa, kun Kivelän tupaan oli ilmestynyt poliisi-herra, joka sisään päästyään oli lausahtanut: jaa täällä  sitä ryypätään pontikkaa. Otto-isäntä oli  vetäissyt pullon pöydänjalan juuresta ja lausunut: ei kun laillista valtioviinaa. Poliisi: jatkakaa harjoituksia ja poistui. Arvaukseksi jäi, mitä pullon sisältö oli… Surkeen isännän Arvon kanssa he ajaa koristelivat vuoroin Surkeenjärven yli talvisaikaan hevosilla pienessä sievässä kehumassa hevosia ja muistelemassa vanhoja hyviä aikoja. Vieläpä vanhoillaankin Vihtori sunnuntai aamuisin teki vesikampauksen, vaihtoi paremmat vaatteet päälleen ja lähti hevosella milloin Järvenpäähän, Kantalaan tai Joutavaan, useimmiten Moksin suuntaan.

Vihtori ja Helmi lähdössä liekö Moksin suuntaan? 

Nuorin veljeksistä Lauri poikiensa Raimon ja Raunon kanssa kesäisin vietti lomaansa Varrasmäessä
ja vastaavasti Usko-poika pääsi Myllyjärvelle kesälomalle. Niinpä aika toi muutokset 1950-luvun
puolivälin jälkeen, jolloin tyttäret alkoivat avioitua, Aili Jämsään, Toini Saukkolahteen, Elli Parkkolan Kinnariin. Nuorin tytär Lempi avioitui 1963 Joutsaan. Vihtori ja Helmi-vaimo alkoivat ikääntyä, joten pojista Usko ohjattiin maamieskouluun, siis uutta isäntää alettiin kasvattaa Varrasmäkeen.

1964 elokuussa oli Varrasmäessä isännän vaihdos, jolloin ohjakset siirtyivät Uskolle ja Annikille (o.s. Ahlgvist) Usko oli avioitunut 1962 ja oli jo Timon (joka oli syntynyt 1963 syyskuussa) isä eli uusi  sukupovi oli Varrasmäessä kasvamassa.  Uskon veljistä Matti ja Lauri olivat vielä Varrasmäessä. Kohta veljeksistä Matti löysi työpaikan Helsingistä sekä tulevan vaimonsa Mirja Komun (Iisalmesta). Lauri jatkoi vielä koulunkäyntiä ja aikuistumistaan Varrasmäessä. Vihtori ja Helmi jäivät myös syytingille Varrasmäkeen.

Varrasmäki uudistettuna 1980 luvulla.

1970-luvun alussa Laurikin avioitui kyyjärveläissyntyisen Leenan kanssa. Heille syntyi esikoistyttö Satu vielä Varrasmäessä, jonka jälkeen Lauri hakeutui töihin Jämsään Olkkolan sahalle ja koko perhe muutti Jämsään, jossa heille syntyi vielä toinen tytär Sirpa.

Varrasmäessä jatkui maanviljely ja karjatalous. Kaupan yhteydessä, kun Usko siirtyi isännäksi, jäi tilalle neljä  lehmää,  yksi  sonnivasikka ja  25-vuotias  hevonen  työkaluineen. Karjan jalostus aloitettiin.  Ensin ostettiin Könkkölän Pekalta kaksi ay-hiehoa, josta myöhemmin jatkui  karjan uudistaminen friisiläiseksi. Vastavuoroisesti  Könkkölän  isännät  ostivat  Varrasmäestä sonnivasikoita myöhemmin.

Pellonreunan lepikolta alettiin kunnostaa ja istuttaa havupuulle, samoin lehmien metsälaitumet, jotka ennen kasvoivat ihania metsämansikoita, laitettiin kasvamaan havupuita. Ensimmäinen metsätaloussuunnitelma Varrasmäen tilalle tehtiin 1967. Metsän uudistamistyöt on tehty lähes omana työnä. Metsänhakkuut ovat tehnyt vieraat metsurit/ koneet, johtuen isännän huonosta selästä. Usko-isännän aikana tehtiin neljä kymmenen vuoden kestoista metsätaloussuunnitelmaa. Ensimmäinen traktori ostettiin vuonna 1974, käytetty Valmet. Työkoneista mainittakoon aurat, siivupyörä, niittokone ja hankmo. Siihen asti oli käytetty vierasta traktorityöntekijää. Usko-isännälle ei oikein hevonen ollut sopiva työväline.

Peltoja vuokrattiin naapureilta, jotka lopettivat maatalouden harjoittamisen ikääntymisen johdosta, eikä jatkajaa ollut. Alkuaikoina käytettiin vieraita työntekijöitä, jotka olivat olleet jo Vihtori-papan aikanakin mm. Santasen Aarnea, hän oli sellainen joka paikan työläinen. Järvenpään Aaro opasti ja avusti joissain töissä, hän mm. teurasti sikoja, apuna hänellä joskus oli mukana Risto ja Olli-pojat, jotka terävästi kantoivat Aaro-isän asetta.

Kehälän Aino-emäntä vei mukanaan Annikkia Kantalaan mansikanviljelykurssille, joka oli Moksin pvy:n järjestämiä, metsäpolkua pitkin peräkkäin Kantolahden kautta kävellen. Matkalla Aino neuvoi, että sillä Paavo-isännällä on vähän ronskit jutut, ettei pidä välittää mitään. Kotavuoreen eli Lesteliiniin Aili-emäntä kutsui kylään nuorta emäntää Timo-pojan kanssa päiväkahvilla. Timolle maistuivat Ailin piparit niin hyvin, että kotimatkalla täytyi antaa ukaasia toista kertaa varten. Aili-emäntä oli vahvan kahvin ystävä, siinä melkein lusikka seisoi, kotona lypsetyn maidon päältä kuorittu kerma kahviin täydensi vielä makua. (Myös voita tehtiin kotona Lesteliinissä kermasta). Varrasmäkeen Vihtori-pappaa hieromaan tullessa hän toi kermapullon tullessaan tuliaisia, Varrasmäen maito meni meijerille, joten kahviin oli vain tavallinen maito.

Kantolahdessa oli Varrasperän ensimmäinen patteritelevisio, minne Timo-pojan täytyi päästä katsomaan Vaahteramäen Eemeliä Hilja-emännän kaveriksi. Kivelän Rauhan kanssa nappipurkit olivat mieleisiä pengottavia ja kun Rauha( Maria) kirjoitti ystävälleen Australiaan kirjettä, oli siinä Timo yhtenä kirjoituksen aiheena. Koska Rauhan liikuntakyky oli huono, Timon käynti toi virikkeitä päivään. Kerrankin Timon kadottua etsinnän kautta hänet löydettiin Kuuselasta Mikko-isännän kanssa kahvipöydästä.

Varrasmäen Timo oli koko kyläkunnan ainut lapsi ja kun siihen aikaan aikuisilla oli jokaisella jotain tuomisia, poika oppi ovelaksi. Kehälän Ainon tullessa kylään Varrasmäkeen, hän piti kättä taskussa kysyen: kenen poika? Timo vastasi: sinun, jos sulla on karamellia.

Tämä kuvaa sen ajan maalaiselämää, josta nuoret hakeutuivat työn perässä muualle. Elämä ja asenteet
muuttuivat myös Varrasmäessä, joten Timon kasvettua hän hakeutui kesätöihin tilan ulkopuolelle, samoin koulutuksen merkitystä korostettiin ja siihen kannustettiin. Tämä ei sopinut oikein Helmi-mummon näkemyksiin, sillä hänen mielestään talossa on työtä eikä koulutusta tarvita, jos on ainut poika. Siinä välillä anopin ja miniän näkemykset olivat pahasti ristissä. Mutta silloin elettiin sillä tavalla. Timo hankki koulutuksensa aikanaan ja avioitui Kirsti Salon kanssa, perusti oman perheen Mikkeliin, josta muutti sittemmin Jämsään työn perässä.

Usko-isännälle reilun neljänkymmenen vuoden isäntänä olo alkoi riittää, jotta seuraava isäntä ei heti olis eläkkeelle jäämässä! Sukupolvenvaihdos Varrasmäen tilalla tehtiin syyskuussa 2003, jolloin
Timo ja Kirsi sekä pojat Kari ja Tuomo siirtyivät isännöimään Varrasmäkeä. Asumisoikeus jäi
Uskolle ja Annikille. Timoja Kirsi asuvat Jämsän kodissaan. Näin Varrasmäessä aloitti neljäs sukupolvi Mäkisiä uuden aikakauden omalla tavallaan. Karjanpito tilalla päättyi  syyskuussa 2003.  Muutoin tila siirtyi entisessä muodossaan uusille omistajille samanlaisena mitä edelliset olivat vastaanottaneet. Surkeenjärven rannalle oli laadittu rantakaava, josta Kari ja Tuomo saivat oman tontin nimiinsä.

Varrasperän toistaiseksi viimeiset häät Varrasmäessä kun Kirsi ja Timo viettivät häitä kesällä -86. 

Annikki Mäkinen